Itkulaulu

Äänellä itkeminen eli itkulaulu on tunteiden ilmaisua sanojen ja melodian avulla. Jo katoamassa ollut rituaali ja yhteisöitkuperinne on viime vuosina elpynyt ja vuonna 2001 perustettu Äänellä Itkijät ry vetää kursseja eri paikkakunnilla sekä Suomessa
että ulkomailla.

Miten itkeä?

Itkulaulut ovat niin nykyihmiselle kuin menneille itkijöillekin luonnollinen tapa purkaa kehoon ja mieleen kertynyttä tunnelastia. Kursseilla tavoitteeni on auttaa ihmisiä saamaan kontaktia tukahdutettuihin tunteisiin ja rohkaista heitä ilmaisemaan niitä ääneen itselle sopivalla kielellä ja ilmaisutavalla. Korostankin itkun terapeuttista merkitystä ja sen tähden uskon, että jokaisella on oma tapansa itkeä ja se on juuri sille ihmiselle oikea.

Äänellä Itkijät ry

Olin perustamassa Äänellä Itkijät ry:tä ja olen toiminut yhdistyksessä siitä alkaen. Vuodesta 2002 lähtien olen ollut yhdistyksen hallituksen jäsen, nykyäänelläitkijä ja itkukouluttaja. Olen esittänyt omia itkujani Äänellä Itkijöiden tapaamisissa, yleisötilaisuuksissa (juhlissa, itkutapahtumissa, performansseissa) ja yksityistilaisuuksissa. Olen kertonut itkulaulun perinteestä ja nykyitkemisestä mm. Räisälän kansanopistossa, Reumaliiton kuntoutuskeskuksessa sekä Äänellä itkemisen -kursseilla ympäri Suomea.

Lisää tietoa itkulaulusta
www.itkuvirsi.net

Kuuntele itkulaulu-näytteet

Itkuvirren kolme elämää

Ote FT Anna-Liisa Tenhusen väitöskirjasta (2006, SKST 1051)
443-sivuinen teos sisältää runsaasti tietoa itkuvirsistä ja niiden käytöstä ja tuo esille eri aikojen itkijänaisten omia käsityksiä äänellä itkennästä

Sirpa Heikkinen

Sirpa Heikkinen (s. 1961 Vaalassa) on koulutukseltaan äänenkäytön terapeutti, luovuusterapeutti, laulaja ja Voice massage -terapeutti. Vuonna 1993 hän osallistui kanadalaisen Ann Mortifeen ”Vapauttava ääni” -kurssille Frantsilassa. Kokemus oli voimakas: ”Ääni värähdytti ja liikutti sisäisesti ja sain kosketuksen tunnottomiin alueisiin itsessäni, jotka alkoivat elää, purkaantuen itkuina.” Itse tuotettu ääni ja sen vaikutukset alkoivat kiinnostaa. Äänen kautta voi kuunnella itseään, tunnistaa kehon aistimuksia ja tunteita, ”tulla kosketetuksi juuri itselle sopivalla tavalla”. Sirpa Heikkinen käänsi Ann Mortifeen lauluja suomeksi, esitti niitä, teki lauluista äänitteen vuonna 1995 ja alkoi myös pitää ”Vapauttava ääni” -kursseja. Vuonna 1999 hän teki omakustanteena cd-levyn ”Matkalla”.1

Samana vuonna hän perusti yrityksen ”Ääniaallotar”. Sen toimialaan kuuluvat luovaterapia, Voice massage -terapia, äänikoulutus ja -ryhmät sekä lauluesitykset.2

Itkeminen on ollut Sirpa Heikkiselle lapsesta asti helppoa, mutta ”itkupilliksi” sanomisen vuoksi myös kiusallista. Vuonna 2000 hänellä oli meneillään kipeä avioeroprosessi. Hän näki mainoksen äänellä itkemisen kurssista Helsingin Karjalatalolla 4.11.2000. Sana ”itku” herätti kiinnostuksen osallistua ja ajatuksen, että saa ”luvallisesti” itkeä. Hän oli aiemmin nähnyt TV:ssä kahden nuoren tytön tekevän itkulaulua. Itkukurssin ohjelmaan kuului itkujen työstäminen omista kokemuksista. Sirpa Heikkinen teki itkunsa avioeroon liittyvistä tunteista (pettymys, suru, viha, ikävä, helpotus). Äänellä itkeminen oli helpottava ja vapauttava kokemus. Se tuntui sopivalta tavalta selkiyttää asioita ja tehdä surutyötä. Tunteita saattoi käsitellä pienemmissä osissa. Vuonna 2002 hän esitti eroitkunsa TV:ssä. Myöhemminkin monet ovat tunnistaneet hänet TV:n itkuesityksestä, joka oli jäänyt mieleen.3 ja oli liikuttanut useita kyyneliin asti.

Itkujen pohja on muinaissuomalaisessa perinteessä, mutta Sirpa Heikkistä kiinnostaa erityisesti itkulaulujen muovaaminen nykykielellä tämän päivän aiheista ja tämän päivän tarpeisiin. Hän oli perustamassa Äänellä Itkijät ry:tä ja oli vuonna 2001 hallituksen varajäsen. Vuodesta 2002 lähtien hän on aktiivisesti toiminut yhdistyksen hallituksen jäsenenä, nykyäänelläitkijänä ja kouluttajana. Sirpa Heikkinen on esittänyt omia itkujaan äänellä itkijöiden tapaamisissa, yleisötilaisuuksissa (juhlissa, itkutapahtumissa, performansseissa) ja yksityistilaisuuksissa. Hän on pitänyt itkuista luentoja mm. Räisälän kansanopistossa Reumaliiton kuntoutuskeskuksessa sekä Äänellä itkemisen kursseilla hän on opettanut Helsingissä 3.-4.11.2001 ja 2.-3.11.2002, Uukuniemellä 1.7.2002, Kauniaisten kansalaisopistolla 21.-22.9.2002 ja Haminan Jamilahden kansanopistolla 11.-13.7.2003. Reumaliiton kuntoutuskeskuksella keväällä 2004. Iiris Härmän nykyitkuista toimittamassa dokumenttielokuvassa hän toimi itkukurssin vetäjänä.4

Itkukursseilla Sirpa Heikkinen kertoo yleensä ensin vanhasta äänellä itkemisen perinteestä. Hän pitää tärkeänä sitä, että ihmiset pääsevät tekemään oman itkun. Kun itkun aihe on löytynyt, hän pyytää kurssilaisia hakemaan sanoja, jotka koskettavat heidän tunteitaan. Jos tunne on voimakas, itkun tulemiseen ei paljon tekstiä tarvita. Mielikuvia synnyttävät sanat ovat tarpeen, jos patoutumat ovat syvemmällä. Äänellä Itkijät ry:n itkukurssit ovat olleet avoimia ryhmiä, joille on voinut tulla kuka tahansa. Itkut ovat olleet jossain määrin mukana myös Sirpa Heikkisen yrityksen toiminnassa.

Hän piti 5.2.2004 Reumaliiton kuntoutuskeskuksella, jonka kohderyhmänä olivat reumaatikot. Hän on kokeillut jonkin verran äänellä itkemistä omissa ääniryhmissään, ja havainnut sen toimivan. Itkulauluja on syntynyt helposti jopa ensikertalaisilta. Hän on myös ”itkettänyt” pienryhmässä avioeroprosessia läpi käyviä ihmisiä, jotka ovat voineet käsitellä ehkä jo vuosiakin pidätettyä tuskaansa äänellä itkemällä. Ihminen voi tehdä itkulaulun itse, toisen opastuksella tai pyytää itkijää sepittämään itkun hänen kertomansa asioiden pohjalta.5

Osa Sirpa Heikkisen itkulauluista on syntynyt vapaasti improvisoimalla eri aiheiden pohjalta. Hän on myös kirjoittanut itkutekstejä, joihin on pyrkinyt hakemaan tunteita herättäviä mielikuvia. Tekstit ovat kuitenkin vain ”runkoja”, joiden pohjalta itku lähtee elämään esitystilanteessa. Tilatut itkut seuraavat tarkemmin tekstiä, joka usein vaikuttaa myös heikentäen tunneilmaisua Hän esittää itkunsa hieman etukumarassa istuen. Teksti on käsissä polvien päällä, mutta hän katsoo myös ajoittain yleisöön. Improvisoidussa itkussa tekstiä voi vilkaista, jos itku alkaa ”junnata paikoillaan”. Hän ei harjoittele itkulauluja ennen esiintymistä, ettei tulisi ”kaavaa, jota alkaa toistaa”. Improvisaation osuus on vahva. Itkusävelmä syntyy tekstin mukaan paikan päällä.. Sirpa Heikkinen pyrkii pääsemään voimakkaaseen tunnetilaan niin, että se välittyisi myös kuulijoille.6 Hän on kirjoittanut ja esittänyt tilausitkuja mm. 50-vuotissyntymäpäiville, Ensikodin juhlavuoden tapahtumaan, työpaikoille.. Kriisipalvelussa toimivan ryhmän jäsenet kertoivat Sirpa Heikkiselle kokemuksistaan, joiden pohjalta hän teki heille itkulaulun paikan päällä improvisoiden. Hän on esittänyt itkujaan mm. Reumaliiton tilaisuuksissa.

On tärkeää, että ihmiset ymmärtäisivät kaikilla olevan tunteita ja sallia niiden näkyä kun tunne luonnollisesti liikkuu. Tunteet eivät ole hyviä tai pahoja, vaan niillä kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä. Itkulaulu on oivallinen terapeuttinen väline surutyön tekemiseen, mutta se soveltuu myös kaikkien voimakkaiden tunteiden (suru, ilo, kiitollisuus, syyllisyys, katkeruus, pelko, viha) läpi käymiseen. Ihmiset ovat niin lukkintuneita tunteissaan, että luonnolliset tunnereaktiot häviävät. . Tarve itkeä on niin ”ilmassa”, että itkun voisi tehdä mistä aiheesta tahansa, että ihminen saisi itkettyä. ”Mielestäni äänessä mikään ei ole parempaa tai huonompaa, pahaa tai hyvää, rumaa tai kaunista”, kirjoittaa Sirpa Heikkinen. Jokainen voi ja osaa itkeä omalla yksilöllisellä tavallaan ja äänellään. Erityistä sävelkorvaa ei itkulauluissa tai äänityöskentelyssä tarvita. Äänellä itkijöitä ei saisi ajaa itkujen teossa tiettyyn malliin tai toistamaan tiettyjä kaavoja. Kaikille tulee antaa tilaa hakea omanlaistaan ilmaisua itkulaulun teossa. Tunteet ovat jokaisen omia, eikä kenellekään voi sanoa, ettei hän ”itkenyt oikein”.7

Kysyin Sirpa Heikkiseltä, mitä eroja hän ääniterapeuttina näkee laulun, itkun ja itkulaulun välillä. Laulun sävelkulut, rytmit ja tunnetilaan eläytyminen koskettavat kehoa ja liikuttavat tunteita. Eri tunteet taas aikaansaavat erilaisia asentoja ja kehontiloja. Laulaminen on kuin ”tunne jumppaa”, jossa liikutetaan sielua erilaisten melodioiden ja rytmien kautta ja muunnellaan mielen ja kehon ”asentoja”, syventäen samalla hengitystä ja värähtelyjen kautta ” hierotaan” ja kosketetaan kehoa sisäisesti. Itkeminen taas purkaa voimallisesti tunnepainetta ja kyynelten tullessa on saatu yhteys pidätettyyn tunteeseen. Itkeminen tuo tunteet mielen käsiteltäväksi, ”ravistelee ne irti kehosta syvän hengityksen ja äänen värähtelyn avustamana” ja saa ihmisen rentoutumaan. Itkulaulujen avulla tunteita voi kohdata, hahmottaa, jäsentää ja rajata tietoisesti. Jos tunne on kadoksissa, sen voi saada itkulaululla herätetyksi. Itkulaulu on kuin opastettu polku, jolloin sanoja seuraamalla voidaan kulkea syvemmälle” itkun laaksoon ”tai ”metsään”, mutta sanojen polkua pitkin päästään sieltä myös pois. Itkulaulun syvyys on itkijän kyvystä elää tunnetta läpi juuri siinä hetkessä. Tunteen syvetessä voi tunne ilmetä niin voimakkaasti, että sanat katoavat ja tunne ilmaisu muuttuu joskus itkuhuudoksi asti. Sanoihin palaamalla voi palata takaisin polulle ja tulla itkun loppuun. Itkulaulu toimii myös yksin tehtynä, mutta toisten läsnä ollessa tunteet tulevat kuulijoiden jaettavaksi, jolloin suurikin tuska on helpompi kohdattava. ”Jaettu suru on pienempi suru ja jaettu ilo on suurempi ilo.”8

Itkulaulujen aiheet ovat liittyneet ihmissuhteisiin ja niissä ilmeneviin ongelmiin (mm. avioero), menettämisiin, huoliin lapsista ja nuorista, mm. työn ja elämän aiheuttamaan uupumiseen tai ahdistukseen ja ”tässä ajassa oleviin asioihin”. Sirpa Heikkinen on tehnyt itkuja paitsi ilosta, myös vihasta, nykyitkijällekin poikkeuksellisesta aiheesta.9 Hänen mielestään vihan ilmetessä ihminen itse asiassa hakee yhteyttä perusvoimaan, elinvoimaansa, jonka tarkoituksena on suojella ja tehdä rajaa..10 Perusvoima on vain nykyihmisellä heikentynyt, koska emme tarvitse sitä jokapäiväisessä elämässä fyysisinä ponnistuksina ja tunteiden voimakas ilmaiseminen on myös liittynyneet sivistymättömyyteen sekä mielenhäiriintymiseen. Voimakkaat tunne ilmaisut on meidän kulttuurissa pidetty sopimattomina. Jos vihan tunnetta pelkää (mm. ”nielee” loukkaukset puolustautumatta), pidätetyt tunteet jäävät mielen ja kehon muistipankkiin. Pidättämisen seurauksena mitä enemmän ”pankissa on tavaraa”, sitä vaikeampaa on kohdata elävästi ja läsnä ollen muita ihmisiä . Kun vihan tunne lopulta alkaa liikkua tai painetta on kerätty liian pitkään, se voi purkaantua hallitsemattomana ryöppynä tai tekona tai kääntyä myös ihmistä itseä vastaan aiheuttaen mielen ja kehon sairauksia. Itkulaulu on yksi hyvä väline vihan käsittelyyn.11 Kun uskaltaa ilmaista, mitä tuntee ja käy sen läpi, tunne ei enää hallitse eikä rajoita elämää. Voi myöntää itselleen ja muille, että on rikki ja haavoitettu. Vihaitkujen kautta Sirpa Heikkinen on kokenut voimien palautuvat ja rohkeuden ja elävyyden lisääntyvän. Hän kirjoittaa: ” Palvelevana se [viha] auttaa meitä rajaamaan ja toimimaan eheyttävästi: minulla on oma tilani ja sinulla on oma tilasi.” Hän on kuitenkin aistinut, että vihaitkut ovat herättäneet kuulijoissa ristiriitaisia tunteita. Toiset ovat kokeneet ne ahdistavina, toiset taas voimaannuttavina, koska itkijän kokemuksen kautta voi käydä läpi omia tunteita.12

Myyrmannin tavaratalon räjähdyksen jälkeen Sirpa Heikkinen koki ahdistuneisuuden itsessään ja ympäristössään painostavana. Hän käsitteli tunteitaan itkemällä äänellä menehtyneiden ja surevien omaisten puolesta. Äitinä häntä järkytti ajatus pommi-iskun tehneen Petrin omaisten kokemasta tuskasta. Hän itki lopulta myös Petrin puolesta, surren tämän sielullista tilaa. ”En voinut muuta kuin pyytää anteeksi, anteeksi, anteeksi kaikkien meidän puolesta mitä tapahtui.” Sanat syntyivät äänellä itkiessä, jonka aikana hän tajusi, että itse tuntee vihaa ja se on minun oma viha jota tunnen, kukaan ei tunne minun puolestani tätä, olen itse vihainen . Jos emme ole valmiita kohtaamaan omaa vihantunnettamme, niin haemme koko ajan kaatoastiaa ulkopuoleltamme. Maailmassa on aina niitä jotka ottavat tehtäväkseen kollektiivisten tunteiden kantamista. Eiköhän olisi aika ryhtyä jokaisen katsomaan omaan sisimpään mitä siellä pidätellään, ettemme tarvitse itsemme ulkopuolelle syytettäviä. Itkulaulun syvä ja vahva tunnelataus purkautuu rajuun itkuun, mutta päättyy kiitositkuun elämästä.13

Oi kuinka on surullista, suru liikkuu sydämessäni.
Oi kuinka on surullista, suru liikkuu mielessäni.
Oi, miten surullista, itku tulee kehostani.
Oi, miten surullista voikaan olla maailmassamme.
Anna anteeksi, anteeksi anna, anteeksi anteeksi anna, anteeksi anna,
anteeksi pyydän, anteeksi anna,
pyydän anteeksi, anteeksi pyydän, niin anteeksi pyydän puolestasi,
anteeksi pyydän kuollutta sydäntäsi,
anna anteeksi, anteeksi pyydän vihaasi, huutoas pyydän
anna, anna anteeksi, elämälle käänsit kasvosi, raivosi itseesi käänsit,
anna anteeksi anna, anteeksi vihasi itseesi käännettyä,
anna, pyydän, pyydän niin anteeksi
luodeillas huusit sä hätääsi,
anna anteeksi, antakaa anteeksi eksynyttä sydäntäsi,
anna anna niin anteeksi anna [itkua]
anteeksi, anteeksi, pyydän niin anteeksi,
pyydän niin anteeksi myös itseäni, etten ole osannut rakastaa,
ettemme osaa rakastaa, ettemme osaa koskettaa, ettemme osaa kohdata – - -14

Ollessaan studiossa tekemässä Ääniharja cdtä Sirpa Heikkinen kokeili, voiko itkulaulua tehdä studiossa. Syntyi cd ”Sirpa Heikkinen. Itkuja”, joka julkistettiin Tampereella 3.8.2003. Äänitteensä kahdeksan itkua hän teki omin sanoin ja sävelin, eläytyen ja antautuen itkun valtaan eri aiheiden pohjalta, synnyttäen itkujen sisällön siinä tilanteessa.15 ”Ne eivät pyri toistamaan mitään vanhaa ja niiden pyrkimyksenä on ollut ainoastaan vapautuminen ja kosketuksen luominen ja saaminen oman kokemuksen kautta omiin ja yhteisiin tunteisiin”, kertoo cd:n esite. Omaperäiset itkulaulut ovat tavallaan suorasanaisia tunteiden ilmauksia, mutta sanoja ei kaikin ajoin edes ole. Melodia ja tunnetilat vaihtelevat itkusta toiseen. On laulua, puhetta, itkua, naurua, huokailuja ja hiljaisuutta. Tärkeintä ovat tunnetilat, jotka on tulkittu koskettavasti, herkästi ja vahvasti. Äänitteellä on kuultavissa ilmeikästä itkemistä eri muodoissa, hiljaisesta ilohyrinästä rosoiseen parkumiseen.16

Studiokokeilun kuuli sattumalta Mona Ratalahti, joka järkyttyi ja vaikuttui kuulemastaan. Itkujen pohjalta syntyi Tampereen teatterikesän Itkupolku, jonka suunnittelivat ja toteuttivat Mona Ratalahti ja Tiina Tuurna. Sirpa Heikkisen esittämät kahdeksan itkua olivat kuunneltavissa useissa eri kohteissa ympäri Tamperetta 5.-9.8.2003. Kussakin kohteessa oli eri itku. Kuuntelua varten oli erillinen koppi, jossa oli tuoli ja kuulokkeet.17 Itkun herättämistä tunteista voi kirjoittaa itkukopin seinään. Tapahtuma keräsi 500 osallistujaa, joukossa muutamia toimittajia. Yksi arvioi Sirpa Heikkisen itkujen onnistuneen ”koskettamaan sielua”. Toinen kertoi kyynelehtivänsä elokuvissa, TV:n ääressä ja ”kaikkein banaaleimpien iskelmien” soidessa, mutta itkulaulut ”teatterina” eivät itkettäneet. Sirpa Heikkinen esitti itkulaulujaan myös teatterikesän Tapahtumien yössä.18 Palaute itkupolusta vaihteli. Jotkut kokivat kiusallisena ”tyylin, jota ei voi määritellä”. Jotkut olivat ärtyneitä tai pelokkaita, siitä millaisia tunteita itku heissä herättää. Kiitosta oli tullut rohkeudesta ja siitä, että itkut olivat koskettaneet tunteita. Joku kiitteli ilonitkusta, joka sairaiden ja kuolevien kanssa työskentelevälle tuntui erityisen lohduttavalta.19

Itkeminen on naisten voimaannuttamislajji. Tämän vuoden teemana Sirpa Heikkisen itkuissa on pyörinyt naisen viha. Aihe oli tullut puheeksi keskusteluissa muutaman naisen kanssa. Hän oli sopinut itkevänsä toisen naisen kanssa vastakkain ja tekevänsä vihaitkun tämän ajan naisten puolesta. Itkutilanteessa surun ja vihan määrä oli ollut valtava. Tunteet olivat nousseet niin voimakkaasti pintaan, että itkun sanat purkautuivat huudon ja itkun ryöppynä. Oli pakko nousta liikkumaan ja elää tunteet läpi koko keholla. Itkutilanteen jälkeen Sirpa Heikkisen piti kirjoittaa ylös itkun sanat, joissa käsitellään Äiti maata (maata on kohdeltu väärin) ja arabimaiden naisten vihaa. Hän mietti, mistä päin maailmaa tulee tämän ajan naisten kollektiivinen viha?20

Liite 8. Naisen viha.

Sirpa Heikkinen. Huhtikuu 2004.

Mustalla maidolla ruokitut lapset
mustalla maidolla kitkerällä, polttavalla.
Äitien rinnoilta imetyt syövyttävät nesteet,
polttavat vatsaa, polttavat sielua rei’ille.

Äitien vihan katseet, äitien jäätävät kosketukset,
äitien kääntynyt voima
vihan voimalla syötetyt lapset.

Mustalla maidolla, mustia pisaroita rinnoilta,
äitien katkerat juomat,
äitien vihan voimalla ruokkivat lapsensa,
poikansa sotaan valmistavat
kovilla käsillä kauaksi paiskaavat
vihansa hedelmän lihaksi tulleena.

Vihaten naisia, lapsia, luontoa,
tuhoten naiseuden, luonnon ja viattomuuden.
Äitien mustat juomat,
äitien rintojen mustat vuolaat virrat
ruokkivat tyttäret,
halveksien polkevat ja silpovat tytärten kukkaset.

Vuosituhansien vihan voimalla
polkevat naiset toisensa,
vuosituhansien vihan voimalla
synnyttävät vihan lapsia,
vuosituhansien vihan voimalla
valjastavat vihansa nousta.

Sapen kitkerät mustat sanat
myrkyttävät maanlapsen sydämen,
maan lapsen sydämen siemenet kuivuvat,
ontoiksi syöpyvät,
ilonpuiden taimet lakoavat,
viljanjyvät kuivuvat.

Autius ujeltaa vihan vaimon sydämessä,
niin syvältä on viha naista polttanut,
hävittänyt toivon ja elämän.
Ontoilla äänillä tulenmustat kekäleet silmissään
kannustaa äiti poikaansa vihaamaan kunnolla,
VIHAAMAAN
Jumalan voimalla,
Äidin voimalla,
Luojan voimalla
- tuhoamaan Tuhonsynnyttäjättären voimalla.
Voima, Naisen voima on palannut kääntyneenä!
Naisen voima, kääntynyt voima,
mustan vihan voima,
muutoksen voima,
rakenteen halkaiseva voima,
mustan kiven halkaiseva voima,
räjäyttää kuin jäätynyt vesi kallion.

Mustan kyyneleen voima
syövyttää kiven,
jokaisen putoavan pisaran voima
laskee vapaaksi
avaa ja räjäyttää
häkit, kalterit, hunnut,
terät katkaisee, syövyttäen metallit,
herättäen siemenet, avaten kammiot
valkoisten kyyhkysten parven vapauttaen
jokaisen mustan kyyneleen pudotessa
vastamyrkkynä myrkytetyille sydämille,
jokaisen sydämen
valkoisen kyyhkyn vapauttaa
vaimon vihan käännetyn voiman
kyynel

hunnutonna seisoo vaimo,
hunnutonna seisovat vaimot,
voihkien keräävät lapset voimaa neitsyen lähteellä,
pesevät pieniä käsiään,
jalkojaan, kasvojaan
mustien kyynelten vanoja puhdistavat,
sukivat valkoisia höyheniään,
pehmoisia kiiltäviä, lämpoisiä,
kyyhkysten kujerrusta kuunnellen
hiljaa ja vaitonaisina
kuuntelevat hiljaista kujerrusta.
Mustan virran ehtyessä,
aamunkajon noustessa.
Hunnutonna ja paljaana seisovat vaimot,
katsovat kaukaisuuteen
tuhansien vuosien matkaa
tarkastavat askeliaan
vihan matkaansa.

Naisen voima on palannut.

Viiteluettelo

  1. Ultra 5-6/2001; Kymen Sanomat 7.8.2003; internet-aineisto: Äänen kautta tunteisiin kiinni.
  2. H21.2004. Sirpa Heikkinen on kehittänyt mm. ”ääniharjan” eli harjoitteen, joka auttaa ihmisiä luomaan kontaktin omaan kehoonsa, syventää hengitystä, rentouttaa, virkistää, kohottaa mielialaa ja energisoi.
  3. Itkukurssi 4. Helsinki 2000. Omat muistiinpanot; Ultra 5-6/2001; Parikkalan Sanomat 4.7.2002; Kymen Sanomat 7.8.2003; TV 1. Uutiset 12.4.2002; H21.2004.
  4. Äänellä Itkijät ry. Toimintakertomukset vuosilta 2001-2003; jäsentiedote 5.4.2004; Parikkalan Sanomat 4.7.2002; Aamun Koitto 23-24/2002; Nuori Karjala marraskuu 2002.
  5. Ultra 5-6/2001; H21.2004; internet-aineisto: Äänen kautta tunteisiin kiinni.
  6. Sirpa Heikkisen mielestä ääni on aaltoliikettä. Tunne siirtyy ääniaallon mukana koettavaksi kuulijan kehoon. Vastaanottaja voi ”sulkea” omat ”kanavansa”, mutta tunne koskettaa siitä huolimatta jollain tasolla.
  7. Ultra 5-6/2001; H21.2004; internet-aineisto: Äänen kautta tunteisiin kiinni.
  8. H21.2004; internet-aineisto: Äänen kautta tunteisiin kiinni.
  9. Vrt. Utriainen (1999, 25, 327) toteaa, että karjalaisten itkujen tutkimus on eristänyt itkijänaisen luovaksi subjektiksi. Monet kansainväliset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että naisten itkuvirret ovat ilmentäneet paitsi surua, myös sosiaalista katkeruutta ja vihaa. Nykyisemmistä itkijöistä mm. Martta Kuikka ja Pirkko Fihlman ovat varoittaneet, ettei vihasta saa itkeä. Pirta 4/2002; A-studio 13.8.2004.
  10. Vrt. Kurkela (1993, 67-106, 396-405) puhuu aggressiosta voimana, joka kanavoituu mielihyvän saavuttamiseen tähtääviin toimintoihin. Aggressio ei ole vain vihan tunnetta, vaan elämänvoimaa.
  11. Jotta oman vihan tunteeseen saisi laajan kosketuksen, tarvitaan monia erilaisia välineitä, mm. kehotyöskentelyä.
  12. H21.2004; internet-aineisto: Äänen kautta tunteisiin kiinni.
  13. Kymen Sanomat 7.8.2003; Sirpa Heikkinen. Itkuja -CD; H21.2004.
  14. Myyrmanni (alkua itkusta ”Anteeksipyyntö Petrin ja meidän puolesta”).
  15. Sirpa Heikkisen cd:llä olevat itkut vaihtelevat aiheiltaan ja tunnetiloiltaan: Myyrmanni, Neito hauras kuin haavanlehti, Äidin itku, Eroitku (viha), Eksyneen miehen itku, Itkun virta 1 ja 2 sekä Ilon itku.
  16. Kymen Sanomat 7.8.2003; Sirpa Heikkinen. Itkuja CD; Omat havainnot.
  17. Mm. Eroitku, Itsetuhoitku, Itku raivosta, Sanaton itku; Puhdistusitku; New York – Myyrmanni – Moskova -itku.
  18. Aamulehti 7.8.2003; Kymen Sanomat 7.8.2003; Kymen Sanomat 10.8.2003; Äänellä Itkijät ry. Jäsentiedote 5.4.2004; internet-aineisto: Tampereen teatterikesä. Muu ohjelma 2003.
  19. H21.2004.
  20. Ks. liite 8.